Eesti lipp


Kirjautuminen

Panimoita

Viro
Latvia
Liettua
5/07 © Olutsilta - Õllesild

Viro
LOPETETTU AS Karme. Osoite: Polli vald, Viljandimaa, EE 69104  Karksi.
Perustettu 1975, tuotanto alkoi joulukuussa 1977. Oluenpanon perinne ulottuu kuitenkin peräti vuoteen 1795. Ainoa panimo Virossa joka tuotaa sekä olutta että hedelmä- ja marjaviinejä. Panimo valmistaa eri olutlaatuja sekä jatkuvassa ympärivuotisessa tuotannossa että kausioluita, nimittäin juhannus- ja jouluolut. Karksin oluet ovat eläviä, pastöroimattomia. 
Viljandissa ja sen ympäristössä Karksin oluet ovat markkinajohtajia. 
Tehdas on yksityisomistuksessa, osakkaista osa on tehtaan johtajia. 
Karksin osuus Viron oluttuotannosta on n. 4 %. 
LOPETETTU AS Nigula Õlu. Osoite: Viru-Nigula vald, EE 44001 Lääne-Viru maakond. 
Viron toiseksi pienin oluttehdas. Tehtaan tuotteet toivat pitkään mieleen "vanhan hyvän neuvostoajan", mutta 90-luvun loppuun mennessä Nigula pääsi pikkuhiljaa eroon kolhoosioluen tuottajan maineestaan. Nigulan osuus Viron oluttuotannosta on n. 3 %. 
     AS Pärnu Õlu. Osoite: Suur-Jõe 10/12, EE 80012 Pärnu.
Pärnun panimon perusti vuonna 1879 J.E. Bliebernicht. Nykyinen Pärnun panimo on yksityisomistuksessa. Se on Viron kolmanneksi suurin oluentuottaja, jonka tuotanto on tasaisesti kasvanut 90-luvulla. 
Panimo tuottaa olutta ja mehutiivisteitä. Kausioluita ovat juhannusolut, jouluolut ja pääsiäisolut. 
LOPETETTU AS Saaremaa Õlletehasin uudessa panimossa pantiin elokuun alussa 2001 ensimmäinen erä 4,8 %:sta vaaleata olutta. Yli 20 miljoonaa kruunua maksaneen panimon tuotannoksi on suunniteltu 2 miljoonaa litraa, joka on tarkoitus markkinoida nimenomaan saarilla.
Panimonjohtaja Peeter Palulle asia on myös kutsumus: "Saarenmaalla pitää olla oma olut".
LOPETETTU Saarenmaan panimo
Lakkautettu 1999. Saarenmaan panimo, jonka virallinen nimi ennen Olvi Oy:n Tarton panimon omistusta oli AS Saare Õlu ja sitä ennen Tööstuskombinaat Varma, sijaitsi Viron suurimman saaren, Saarenmaan etelärannikolla Kuressaaren (ent. Arensburg, Kingisepp) osin hyvin säilyneessä pikkukaupungissa. 
Länsi-Viron saarilla tunnettiin oluenpanon perinteet jo vuosisatoja sitten. Ensimmäinen kirjallinen todiste oluen olemassaolosta onkin Saarenmaalta vuodelta 1284. Vielä tänäkin päivänä tehdään Saarenmaalla paljon kotitekoista sahtia vanhojen reseptien mukaan, ja tuloksena on tavallisesti vaalea, vahva sekä voimakkaasti humalan- ja katajanmakuinen ohrajuoma.
Varsinainen panimo Saarenmaalle perustettiin vuonna 1970. Uuden panimon juomista muodostui heti koko Virossa jättimenestys, joita etsittiin epätoivon vimmalla yleensä tyhjistä kaupoista. Panimo kuului pitkään paikalliselle osuuskunnalle Tõõstuskombinaat Varmalle, mutta vuonna 1995 (?) se siirtyi puhtaaseen virolaiseen yksityisomistukseen, minkä seurauksena panimon toimintaa on ryhdyttiin kehittämään voimakkaasti. 1996 AS Saare Õlu siirtyi samaan omistukseen Tarton panimon kanssa. Seuraavana vuonna, 1997, koko Tartu Õlletehas siirtyi holdingyhtiö A.Le Coqille, jonka omistaa Olvi Oyj. 
Vuonna 1996 panimo oli markkinaosuudellaan Eestin viidenneksi suurin panimo. Sen vuosituotanto oli yli 2 miljoonaa litraa. Noin puolet tästä juotiin kotisaarella. Panimo tuotti kaiken oluensa Saksan vuoden 1516 "Reinheitsgebotin" mukaisesti. 
Saku Õlletehase AS. Osoite: Saku, EE 75501 Harjumaa. 
Sakun oluttehtaan, erään Viron vanhimman panimon perinteet ulottuvat 1800- luvun alkupuolelle. Tuolloin Sakun omisti kreivi Karl Friedrich Rehbinder, joka rakensi tislaamon ja panimon maatilalleen. Ensimmäinen kirjallinen maininta panimosta on vuoden 1820 lokakuulta. Tämän mukaan panimon virallinen perustamispäivä uuden kalenterin mukaan on 19. lokakuuta 1820. Arvellaan, että oluenpano oluttupia ja majataloja varten alkoi saman tien. 
Vuonna 1849 Karl Baggosta tuli Sakun tilanomistaja. Hänen poikansa Valerian Baggo siirsi panimon uuteen paikkaan, johon perustettiin höyrypanimo vuonna 1876. Suursijoitusten avulla panimosta tuli maakunnan tärkein teollisuuslaitos, joka 1800-luvun lopulla oli valloittanut Harjumaan markkinat. Saman aikaan alkoi voittoisa Tallinnan-valloitus niin, että vuoteen 1913 mennnessä Sakusta tuli hallitseva oluttoimittaja. Siitä pitäen Saku on ollut Viron johtavia olutpanimoita. 
1991 perustettiin yhteisyritys Saku Õlletehas. Vuosikymmenen lopulla Baltic Beverages Holding AB eli Pripps Ringnes AB ja Oy Hartwall Ab omisti jo 75 % osakkeista ja pienet osakkeenomistajat 25 %. Suurten sijoitusten ansiosta Sakusta on tullut Viron markkinajohtaja 55 %:n osuudella, 320 miljoonan EEK:n liikevaihdolla, 27 miljoonan litran myynnillä ja 200 työntekijän työllä. 
Oluiden tuotevalikoimassa on kolme tuoteryhmää - päämerkit, erikoisoluet ja kausioluet. Näiden lisäksi vuodesta 1995 on tehty myös Saku Vichy Classique -mineraalivettä. 
Vuonna 1996 tehdas aloitti viennin Suomeen ja Ruotsiin. 
AS Sillamäe õlletehas. Osoite: Ranna 7, EE 40231 Sillamäe. 
Koillis-Viroon Sillamäelle rakennettiin täysin uusi panimo vuonna 1992. Ensimmäinen oluterä valmistui 15.12.1992 ja tehtaan virallisia avajaisia vietettiin helmikuussa 1993. Laitteet ja muu teknologia hankittiin suomalaisen Thomesto Oy:n kautta Saksasta Beraplanilta. Veden suodatin- ja puhdistuslaitteet ovat myöskin Saksasta Grünbek-yhtiöltä. Vesi saadaan siis Virosta, maltaat Lahdesta Suomesta ja humalat Saksasta. 
Tehtaan tuotanto on 15 000 litraa olutta kuukaudessa. Aluksi tuotettiin vain kahta eri olutta, mutta sittemmin on alettu tuottaa viittä eri olutta, joista yksi on kausiolut - Müncheni jouluõlu. 
Panimo myy tuotteitaan sekä hana- että pullo-oluena. Hanaolut on pastöroimatonta suodatettua olutta. Sillamäellä ei ole omaa pullotuslinjaa, joten pullotus tapahtuu Virun panimossa Haljalassa. 
Taako AS. Osoite: EE 94101 Pihtla vald, Saaremaa. 
Perustettu 22.12.1990. Vuoteen 1996 asti Viron ainoa sahtipanimo, joka valmistaa kaupallisesti perinteistä sahtia, saarenmaalaisittain "koduõlu".  Saarenmaan Leisin Õlletoober -festivaalin sahtimestarikilpailun voittaja vuonna 1998. 
Väinö ja Maarja Viin. EE 94101 Pihtla vald, Pühä külä. (Kotipanimo)
Saarenmaan sahtimestari: 1.Õlletoober 1997 II sija. 3.Õlletoober 1999 I sija. Poika Anders saavutti I sijan v. 2000.
AS Tartu õlletehas. Osoite: Tähtvere 56/62, EE 50050 Tartu.
Tarton Panimon perusti vuonna 1826 saksalainen Justus Reinhold Schramm, ja siten se on Viron vanhin varsinainen painimo. Vuonna 1896, jolloin panimo muutti nykyiselle paikalleen, se muutti nimensä Aktien-Gesellschaft der Bier- und Meth-Brauerei und Destillatur Tivoliksi, jonka sitten vuonna 1912 osti jo 1807 Lontoossa perustettu A. Le Coq Ltd. Kyseinen belgialaisemigrantin perustama englantilaisyritys oli jo vuosikymmeniä harjoittanut menestyksekästä Venäjän-kauppaa, mutta uudet tullimääräykset häiritsivät myyntiä. Silloisessa Venäjän valtakunnassa sijainneen Tarton Panimon hankinta auttoi ratkaisemaan tulliongelman. 
Seuranneet vuodet ovat jääneet lähtemättömästi Tarton Panimon historiaan, sillä yrityksen liiketoiminta ei ainoastaan kukoistanut kaikkialla Itämeren eteläpuolisella alueella, vaan onnistuttiin jopa saavuttamaan Venäjän tsaarihovin hovihankkijan kunnioitettua titteli. Tämän aikakauden ansiosta maailman merkittävimmät oluttietosanakirjat muistavat poikkeuksetta pyhittää hämmästyttävän suuren palstatilan Tarton Panimolle. 
Ensimmäinen maailmansodan jälkeen kuihtuvat niin Venäjän markkinat vallankumouksen seurauksena kuin kotimarkkinat kieltolain takia. Vasta 1930-luvulla alkoi toiminta palata entisille raiteilleen, mutta toinen maailmansota ja sitä seurannut kansallistaminen lopettivat englantilaiskauden Tartossa. 
Neuvostovuosina Tarton panimo jakoi pohjoisvirolaisen Sakun kanssa Viron olutmarkkinoiden johtajuutta. Vuoden 1991 itsenäistymisen jälkeen Tarton yksityistäminen juuttui vuosiksi byrokratian sokkeloihin. Pitkään kuviteltiin panimon menevän Sinebrychoffille, joka kuitenkin kahden yrityksen jälkeen kyllästyi Viron yksityistämiskulttuuriin, ja lopulta keväällä 1995 huomattava virolainen holding-yritys Magnum Group osti panimon. Lokakuussa 1996 Magnum myi 15 % panimon osakkeista Olville, jonka kanssa oli jo aikaisemmin aloitettu myyntiyhteistyö. 
Vuonna 1995 Tarton panimo ylsi 13,5 miljoonan litran kokonaistuotantoon, josta kaksi kolmannesta oli olutta ja loput lonkeroa, virvoitusjuomia ja kivennäisvettä. Panimon kaikkien aikojen vuosituotantoennätys on 1970-luvulta, jolloin yllettiin yli 30 miljoonan litran kokonaistuotantoon - tosin tuttuun neuvostotyyliin laadun kustannuksella. Panimoon, joka aikoinaan oli koko Itä-Euroopan uudenaikaisin ei juurikaan investoitu Neuvostoliiton viimeisinä vuosina. Vuoden 1996 jälkeen on toteutettu huomattava investointiohjelma. 
Tarton panimo on n. 30 % markkinaosuudellaan Viron toiseksi suurin oluen tuottaja Sakun saatua Hartwallin ja Prippsin ripeän toiminnan ansiosta huomattavan etumatkan. Tarton tunnetuin tuote on Tartu Alexander. Vuoden 1999 aikana vanha tuotemerkki A. Le Coq otettiin jälleen käyttöön. Tarton oluet ovat maultaan keskieurooppalaistyyppisiä. Tarton panimo on myös Viron suurin lonkeron tuottaja, ja sillä on yli 30 % markkinaosuus. Samoin on panimo Viron toiseksi suurin virvoitusjuomien ja kivennäisvesien tuottaja. Iisalmelainen Olvi Oy osti 1997 loput panimon osakekannasta aikaisemmin omistamansa vähemmistön lisäksi. Tarton panimo on Olvin täysin omistaman (toukokuuhun 2000 saakka Olvi Oyj:n osuus oli 80% ja Baltian Investointirahaston 20%) AS A. Le Coq:n hallussa.  Vuonna 2000 rahasto myi osakeosuutensa kokonaan Olville. Eli Olvi Oyj omistaa kokonaan AS A. Le Coqin, joka muodostaa alakonsernin, johon kuuluvat kaikki Olvin Baltian omistukset.
AS Viru Õlu. Osoite: Haljala, EE 44001 Lääne-Viru maakond. 
Heinäkuussa 1991 Viru-kolhoosin panimosta tuli AS Viru õlu, jonka suureksi omistajaksi tuli vuoden kuluttua AS Harboes Bryggeri, Skælskør, Tanska. Haljalassa, Länsi-Virumaalla toimiva panimo on tuotantokapasiteetiltaan kehittynyt kolmanneksi oluttehtaaksi Virossa. 
Harboes Bryggerin omistusosuus kasvoi nopeasti 75 %:iin yhtiön osakkeista. Eurooppalaiset kokemukset ovat taanneet Virumaan oluelle ennen kaikkea luotettavan laadun ja pitkän iän - noin 120 päivää. Tunnettuja ovat jouluksi, pääsiäiseksi, juhannukseksi ja uusimpana syksyllä Mikkelinpäiväksi pantavat oluet. Useat muut panimot seuraavat nykyisin tässä Virun esimerkkiä. Nämä virolaisen perinteisen reseptin mukaan valmistetut oluet ovat väkevämpiä, tiheämpiä ja aromaattisempia kuin pilsen-olut ja sopivat erinomaisesti kärisevän lihapaistin kera. Oluiden lisäksi Viru Õlu tuottaa virvoitusjuomia. Niille, jotka eivät ehkä aina juo olutta, tarjoaa tehdas Virumaan kristallinkirkkaista lähteistä nostettua Maheda -pöytävettä, appelsiinimehutiivisteestä valmistettua Apelsini-limonaadia tai kolapähkinän kosketusta American Colassa. 
Ravintolapanimo Beer House. Osoite: Dunkri 5, 10123 Tallinn


Latvia
Bauskan panimo: SIA Bauskas alus
Osoite: Bauskas SKF, LV-3900 Bauska.
Upealla paikalla Via Baltican varressa sijaitseva perinteinen panimo, joka vielä 1990-luvun puoliväliin saakka tunnettiin myös purkitetun lihan ja muiden elintarvikkeiden tuottajana. Panimolla on oma mallastamo. Bauskan linnaa, jonka pihalla on linnanravintola,  restauroidaan kaupungin keskustassa, panimon lähellä.
Cesis-panimo: AS Cesu Alus 
Osoite: Lencu iela 9/11, LV-4101 Cesis.
Perustettu 1590, kronikoissa mainintoja jo 1200-luvulta. 1990 isot 400-vuotisjuhlat, mistä alkaen on vietetty joka heinäkuussa olutfestivaalia. Upealla paikalla linnan muurin vieressä sijaitseva panimo siirtyi 1.4.1999 Olvin omistukseen (virolaisen AS A. Le Coqin välityksellä) 33%:n osakeosuudella, joka oikeuttaa 51 %:n ääniosuuteen. Olvi lakkauttaa vanhan panimolaitoksen ja rakentaa kaupunkiin uuden, isomman, mutta ilmoittaa pitävänsä vanhat tuotemerkit edelleen markkinoilla. 
Piepalga-panimo: Jaunpiebalgas Alus Daritava. 
Osoite: Gaujas iela 2, Jaunpiebalga, LV-4125 Cesu rajons.
Perustettu 1989. Entinen nimi "SIA Daims", muutos 1999. Entiseen maatalouskolhoosiin perustettu panimo käyttää vain lähialueiden raaka-aineita luomutuotteidensa valmistuksessa. (Humalat tuodaan Saksasta, kuten kaikkiin Latvian panimoihin.) Tunnus: "Kotona tehtyä parempaa olutta emme löydä milloinkaan!" 
SIA Mamas-D, Latgales alus rupnica. 
Osoite: Dzirnavu iela 22, LV-5403 Daugavpils.
Perustettu 1860. Mamas-D vuokrasi Latgales alus -panimon vuonna 1998. Toimii yhdessä "Daugavpils Dzerienu" (Daugavpilsin mylly) kanssa. Koko yhtiössä on 150 työntekijää, joista 85 % tuli Latgales alus -panimosta. 
Tervetes Alus Daritava, Agrofirma Tervete 
Osoite: Kronauce, LV-3720 Dobeles rajons.
Kolhoosiyhtiö perustettiin vuonna 1947 ja se muuttui v. 1992 osakeyhtiöksi. Toukokuussa 1998 yhtiökokous perusti AS Agrofirma Terveten, jonka osakekannan työntekijät omistavat. Oluenpano aloitettiin vuonna 1973. Olut palkittiin kultamitalilla ensimmäisillä Riian olutfestivaalilla v. 1998 ja voitti myös yleisöäänestyksen. Sokerintuotanto, arvokas hevossiittola 220 hevosta, Euroopan suurin tammalauma,  2600 ha maata, työllistää 420 henkilöä. Oma mallastamo, ohra omasta maasta. 
Gulbenes Alus Daritava. Osoite: Dzirnavu iela 1, LV-4401 Gulbene.
Perustettu 1922. 
Slates Alus Cehs. Osoite: Slate, Rubenes pagasts, LV-5234 Jekabpils rajons.
Kraslavas Avots. ("Kraslavan lähde")
Osoite: Vitolu iela 4, LV-5600 Kraslava.
Liepajas Alus Daritava. ("Liepajan olutpanimo")
Osoite: Krozu iela 4/6, LV-3400 Liepaja.
Brenguli. SIA Abula. 
Osoite: Brenguli pagasts (kylä), LV-4245 Valmieras rajons.
Toiminut säännöllisesti vuodesta 1969, vuoteen 1992 saakka osana "Varpa" ("Tähkä") kolhoosia. Perheyhtiö, 11 työntekijää. Vain tynnyriolutta ravintolamyyntiin, myös oma myymälä ja olutpiha. Kuluttajarenkaat, baarit, kahvilat. Tammitynnyrit, nykyään myös alumiinikegit. Pullotuslinjaa on harkittu. Vuosituotanto 10-15000 tonnia/vuosi. Brenguli olut on pastöroimatonta, suodattamatonta, kuulasta. 
Uzava Alus Daritava. Osoite: Agrofirma "Zaksi", 
Uzavas pagasts. LV-3627 Ventspils rajons.
Maatila perustettu 1994, omistaja Uldis Pumpurs. Panimo käyttää uutta saksalaista teknologiaa, jonka tukkumyyjänä Zaksi myös toimii Baltiassa, elävän oluen valmistukseen: Joh. Albrecht Brauerei und Gastronomietechnik. Olut myydään tynnyreissä suoraan ravintoloihin. Suuri asiakas Riiassa on Lido-ravintolaketju. Zaksi aikoo myös perustaa pienpanimoita eri puolille. Tuotanto 20 tonnia kuukaudessa. 4 työntekijää. 
Limbazu. Pales Alus Daritava, SIA Priede. 
Osoite: Templi, Pales pagasts, LV-4052 Limbazu rajons.
Ogre. Paju Sabiedriba Agrofirma. Osoite: Lacplesis, LV-5070 Ogres rajons.
Lacplesis. Osoite: Agrofirma Lacplesis. Lielvarde. 
Perustettu 1948. "Lacplesis" (suom. "karhunrepijä") on latvialaisen mytologian voimakas karhunkaataja, mm. Pumpersin 1800-luvulla julkaiseman runoelman mukaan. Suomennettu nimellä Karhunkaataja v. 1988, SKS. 
SIA Aldaris. Osoite: Tvaika iela 44, LV-1005 Rîga.
Perustanut Sarkandaugavan esikaupunkiin böömiläinen olutmestari Johannes Daurer vuonna 1865 nimellä "Waldschlösschen" (pikku metsälinna) ja uusi teknologia auttoi heti ohittamaan vanhemmat panimot kuten "Riga Kimelis" ja "Kuncendorff". 1890-luvulla panimon vuosituotanto oli 5 milj.ltr Latviaan ja Venäjälle. 1897 valmistui uusi toimitila Vila von Binger, jossa nykyisin on Daurerin museo. 1899 vuosituotanto 18,5 milj.ltr viittä merkkiä: Kabineta, Marta, Minhenes, Pilzenes ja Porteris. "Waldschlösschen" tunnetiin kaikkialla Euroopassa ja se oli yksi suurimmista Venäjän oluttoimittajista. 
1905 panimosta muodostettiin osakeyhtiö. 1.4.1937 se muutettiin valtionyhtiöksi uudella nimellä "Aldaris" (oluenpanija), ensimmäinen johtaja Jekabs Spilve. Yhtiö osti "Ilguciems"- (samanniminen kaupunginosa on edelleen Riiassa) ja "Tanhaizera"-panimot. 40-luvun peruskunnostuksen jälkeen Aldaris oli Neuvostoliiton parhaita panimoita. 
Valtion omistama yhtiö yksityistettiin v. 1992. Omistaja (75 %) BBH vuodesta 1992, loput osakkeet ovat yksityishenkilöillä. Panimo sijaitsee Riiassa ja siellä tehtiin peruskorjaus vuosina 1979-85. 90-luvulla BBH:n investoinnit olivat vielä noin 60 mmk. Vuonna 1997 ensimmäisenä yrityksenä Baltian maista Eurooppalainen laatusertifiointi  ja helmikuussa 1998 ISO-9001 -sertifiointi. Sai ensimmäisenä yrityksenä Latvian laatupalkinnon. 
Tuotantokapesiteetti 340000 tynnyriä vuodessa. Oluen myynti 46,3 milj.ltr (1999), siitä yli 6 milj.ltr hanaolutta, markkinaosuus 47,8 (1999),  henkilöstö 316 (1998). Parhaimmillaan markkinaosuus on ollut jopa 58 %. Hanaolutta saa yli 350 paikassa. Vientiä on 15 maahan mm. Liettua, Venäjä, Uzbekistan, sekä Ruotsi, Sveitsi, Englanti ja Itävalta. Vienti oli 0,9 milj.ltr (1997), 2,2 % tuotannosta. 
Aldaris Luksus sai pronssimitalin World Beer Cupissa Rio de Janeirossa 1998. Mukana oli 245 panimoa ja 836 olutmerkkiä eri puolilta maailmaa. Aldara Zelta on palkittu useita kertoja kultamitalilla Sotsin kansainvälisillä olutmessuilla. Aldaris tumsais kultamitali, Sotsi 1997. Aldaris Porteris pronssimitali Sotsi 1996 ja Moskovan Kansainvälinen olutfestivaali 1997. 
AS Kimmels Riga, Osoite: Bruninieku iela 2, LV-1001 Riga.
Latvian pääkaupungin Riian vanhin panimo "AS Rigas alus" on muuttanut nimensä muotoon "AS Kimmels Riga". P.R. Kymnel perusti panimon vuonna 1815, ja uusi nimikin perustuu hänen sukunimeensä. Panimon tuotteet ovat vahvoja, maukkaita alkuperäisoluita. Perinteisesti muistetaan "Krievu" (venäläinen), "Originalais" (alkuperäis) ja "Sencu" (muinais) ja vuoden 2000 uutuus "Melngalvju" (mustapäiden) olut.
Alus daritavu grupa. Osoite: Podraga iela 1A, LV-1007 Riga.
Ravintolapanimo aloitti itävaltalais-latvialaisena (Sandriko & Co), mutta siirtyi 1999 latvialaiselle "olutpanimoryhmälle".
SIA "Lido", Krasta iela 76, LV-Riga.
Lido on myös suuri ravintolaketju Riiassa. Oma ravintolapanimo aloitti vuonna 2000. Suom. "Sammakko".
AS Riga alus daritava "Varpa".
Osoite: Maskavas iela 231, LV-1019 Riga.
Perustettu 1865. Suom. "Tähkä".
SIA "Alus avots". Osoite: Kekavas pagasts, Rigas rajons,  LV-2123.
Perustettu 1998. Valmistaa ja myy A/S "Harboes Bryggeri" -panimon, Tanska, oluita. Suom. "Olutlähde".
"Envils". Osoite: Rozu iela 48, LV-1056 Riga.
SaksalaisenVeltins C.&A. GmbH&Co Brauerei  -lisenssipanimo edustaja.. 
Tuontiedustaja "Kabata 1998", Riika. 
Tuo Latviaan "Gubernija"-panimon (Siauliai, Liettua) oluita.
 


Liettua
Liettualaisista panimoista ei ole tällä hetkellä ajantasaista tietoa.

UAB "Švyturys".
Osoite: Kuliu vartu 7, LT-5799 Klaipeda.
Liettuan vanhin panimo on
perustettu 1784 nimellä Klaipeda Bravoras. Švyturys
(suom. "majakka"). Yksityistettiin täysin vuonna 1995. Osake-enemmistö
tanskalaiselle Carlsbergille kesällä 1999. Markkinaosuus runsaat
20 % (vuonna 1997). Erityisalue on hanaoluen tuottaminen, missä panimon
markkinaosuus kohoaa 30 %:iin. Alkuvuodesta 2000 panimo kohosi Liettuan
markkinajohtajaksi, myynti 3,89 miljoonaa litraa, kasvua +56 %! 
UAB
"Utenos alus". Osoite: Pramones gve 12, LT-4910 Utena.
Perustettu 1974. Osakkaana
20 %:n osuudella vuodesta 1997 BBH, joka myöhemmin kohosi pääomistajaksi.
Maaliskuuhun 1999 saakka panimon nimi oli "UAB Utenos gerimai" (suom. Utenan
juomat). Loppuvuodesta 1999 Utena kohosi Liettuan suurimmaksi panimoksi.
BBH:n osuus markkinoilla on yhteensä jo yli 50 %.
AB
Kalnapilis
alaus darykla Panevezyje (Panevezyksen olutpanimo).
Osoite: Taikos pr. 1,
LT-5319 Panevezys.
Perustettu 1902 Panevezysissa
nimellä "Bergslösschen". Pääomistaja vuodesta 1994
alkaen BBH (Baltic Beverages Holding AB eli Pripps Ringnes AB ja Oy Hartwall
Ab). Tuotantokapasiteetti 212500 tynnyriä vuodessa. Kohosi markkinajohtajaksi
v. 1997-98 n. 25 %:n osuudella. Vuonna 1999 osuus on pudonnut lähes
15 %:iin. Mallastamo toimii läheisessä yhteistyössä
Lahden Polttimo Oy:n kanssa 
UAB
"Ragutis"
.  Osoite: Kaunakiemio 2, LT-3000 Kaunas.
Olvi Oyj:n omistama virolainen
holdingyhtiö AS A.LeCoq on ostanut syksyllä 1999 japanilaiselta
Nomura-sijoituspankilta eli edellisen omistajan Plzensky Prazdroj -yhtiön
omistajalta 49,9 %:n osuuden Ragutis-panimosta. 
Liettuan Kaunasissa toimiva,
vuonna 1853 perustettu Ragutis (suom. "juomasarvi") on Olvin neljäs
panimo Baltiassa. 90-luvulla se valmisti mm. tšekkiläistä
Gambrinusta ja on ollut omilla oluillaan liki tuntematon. Jatkossa Olvi
ilmoittaa panostavansa Ragutisin omiin tuotteisiin ja laatuun. Vuodenvaihteessa
1999/2000 panimon nimi otettiin myös tuotemerkiksi. 
AB
"Kauno alus". 
Osoite: Savanoriu pr.
7, LT-3000 Kaunas
Liettuan toiseksi suurimmassa kaupungissa vuonna 1846 perustetun Zalsvytis-panimon nimi on muuttunut muotoon "Kauno alus" - Kaunaksen olut. Samalla panimon vanhentunutta teknologiaa on modernisoitu, mm. perinteiset ruskeat 0,5 litran lasipullot on korvattu PET-muovilla. Toistakymmentä vuotta sitten panimo oli vielä yhtä Kaunaksen suurimman panimon, Olvin omistukseen nykyisin kuuluvan Ragutiksen kanssa
 
AB "Gubernija". Osoite: Dvaro g. 179, LT-5402 Šiauliai. 
Perustettu 1786. Perustaja
kreivi Zubov. Vuosituotantokapasiteetti 40460 tynnyriä. 
AB
"Vilniaus tauras". Osoite: Aludariu g. 1/2, LT-2649 Vilnius.. 
Perustettu 1860. Ulkomainen
omistaja New Century Holdings (Bermuda) myi 70.65 % osuutensa tanskalaiselle
The Danish Brewery Holding -yhtiölle 5.10.1999. Valtio omistaa edelleen
5.61 % osakkeista. 
UAB
"Mazeikiu lokys". Osoite: Tirksliu 1, LT-5500 Mazeikiai
Perustettu 1938. Suom. "Mazeikiain
karhu"
 
UAB
"Daiga", Osoite: Pramones g. 37, LT-4580 Alytus.
Perustettu 1994. Panimomyymälä
myös: Kestucio 55, LT-2001 Vilnius. Ei-pastöroituja tuotteita
myydään pääasiassa panimomyymälöissä.
Panimo kehittää "kylmäpastörointia", joka parantaa
tasaista laatua eikä tapa eläviä biologisia prosesseja.
Pilzen-mallas. 

"Senas malunas" (pienpanimo),
Raudonpamušis, LT-Pakruojis.
Pienpanimo, (suom.) "Vanha mylly".
UAB
"Birzu alus", Rotuses gve 22, LT-5280 Birzai.
Perustettu 1684. Vuoteen
1995 Kalnapilisin tytäryhtiö, 1990-luvulla 70 % osakkeista henkilökunnalla. 
TUB
"Cygo-Kalkio alaus darykla". 
Osoite: Alyvu gve 8,
LT-5280 Birzai.
"Rinkuskiai" (kylä
Birzain liepeillä) on tämän autotallissa aloittaneen panimon
tuotemerkki. 
 
TUB "Dalitas", Cepuku km., LT-5280 Birzai.
I I   P. Verkelio. 
Osoite: Kiluciu gve 5, Kiluciai LT-5280 Birzu raijon.
(Yhtiömuoto "I I" (ii ii) tarkoittaa "henkilöyritystä",
lähinnä toiminimeä.) 
UAB "Ponoras". Osoite: Plento g. 39, LT-5280 Birzai
Butautu alaus muziejus,
Butautai, LT-5280 Birzu raijon.
Olutmuseo, entinen maatilapanimo.
Oluenvalmistus lakkasi vuonna 1998. 
  
UAB "Jusu geradarys", Joniškelio g. 53, LT-Pasvalys 
Perustettu 1995. Suom. "Teidän hyväntekijänne". Tunnetaan
paremmin päätuotteen nimellä: Šnekutis.
 
I I  A. Geseviciaus, Papyvesiu kaimas, Pasvalys
Pienpanimo,  perustettu 1991. Panimo valmistaa perinteistä
"Senelio alus" -olutta, jota myydään litran muoviastioissa.
UAB "Chimkora", Stoties g. 9-32, LT-5250 Pasvalys.
Pienpanimo.
V. Kernagio imone "Vajota", Panevezio g. 78, LT-5250 Pasvalys. Pienpanimo.
I I  A. Geseviciaus,
Papyvesiu
k., Pasvalio raj. Pienpanimo.
V. Dukneviciaus imone "Pyvesos alus", Papyvesiu k., Pasvalio raj.
Pienpanimo.
  
UAB "Zaldokas", Zalioji g. 6, Krincino km., Pasvalio raj.
Liettuan tunnetun olutalueen maatilapanimo on ottanut nimensä
olutkulttuuria kuvaavasta näytelmästä. Birzain alueella,
johon myös Pasvalys kuuluu, voi tutustua olutkulttuuriin "Zaldokaksen
kierroksella", joita kaupungin matkailutoimisto järjestää. 
A. ir A. Rimkeviciu I I,  Joniskelis, Pasvalio raj. Pienpanimo.
R. Pasakinsko I I"Mintis",
Pramones g. 10, LT-Pakruojis
Pienpanimo, perustettu 1989 Pohjois-Liettuan (Birzai, Pasvalys) maalaisolutalueella.
UAB "Lydinys". Osoite: Gandru g. 6, Telšiai.
UAB "Jargala". LT-3000
Kaunas.
UAB "Ontarijas". LT-3000
Kaunas.
AB "Stumbras". Osoite:
K. Bugos gve 7, LT-3000 Kaunas.
UAB "Giedrija". Osoite:
Pramones gve 7, LT-4910 Utena.
UAB "Azuolas Lazdynuose".
Vilniaus raj. (Vilnan alue).
"Vilmerges
alus" - MIB "HBH", Antakalnis, Vilna. 
Tanskalaisen HBH-oluen edustus.
UAB Peja. Osoite: Vilkpedes
8. Vilnan alue.
Tanskalaisen Harboes Bryggeri
A/S -panimon edustus ja maahantuonti Virosta.-->
Beer tourism in Lithuania